Ministerit suomivat Veikkauksen mainontaa, 7.8

Veikkauksen toimintaa pöyhitään jo ministeritasolla. Tällä viikolla Veikkaus joutui keskeyttämään kaiken mainontansa kovenevan kritiikin vuoksi. Kohua herätti viimeksi mainos, jossa potilas soittaa terapeutille, ja terapeutti kannustaa potilasta pelaamaan. Kyseinen mainos on viimeinen oljenkorsi sarjassa epäasiallisia markkinointikeinoja ja yksittäisiä mainoksia.

Pääministeri Antti Rinne kommentoi Uusi Suomi -verkkolehdelle, että Veikkauksen mainonta ei ole ollut asianmukaista.

”En ole pitänyt tästä mainonnasta. Näin ei olisi pitänyt koskaan tapahtua. [Veikkauksen] täytyy huomattavasti nyt tarkastaa omia prosessejaan.”

Myös omistajaohjauksesta vastaava Sirpa Paatero kertoo aikovansa keskustella yhtiön kanssa mainontaa koskien, mutta äityy kuitenkin puolustelemaan toimintaa kanavointikyvyn tärkeydellä ja muilla seikoilla.

Onko Veikkauksen toiminnassa havaittavissa lepsuutta, kun lähiaikoinakin on päässyt läpi pari mainosta, jotka kenties eivät ole pelisääntöjen mukaisia?

”Toisaalta voi ajatella, että eikö valvonta toimi, jos niihin on puututtu? Tietenkin olisi aina parempi, että pelisäännöt olisivat etukäteen riittävän selvät, ja siihen toivon, että saadaan nämä uudistukset tehtyä”, Paatero sanoo.

Ministeri Paatero sivuuttaa kätevästi sen, ettei mainos jäänyt toteuttamatta Veikkauksen omavalvonnan vuoksi, eikä mainosta myöskään havaittu minkäänlaisessa poliisihallituksen prosessissa. Mainonnan epäasiallisuuden havaitsi aktiivinen kansalaiskeskustelijoiden joukko, ja Veikkaus lopetti mainonnan jo, kun kampanja oli käytännössä loppunut.

Kuten tällä sivustolla on lukuisia kertoja todettu, tulisi Veikkauksen toimilupaa valvoa huomattavasti nykyistä agressiivisemmin. Jopa pääministeri väläytti haastattelussa, ettei nykysysteemi ole välttämättä haittojen ehkäisyn kannalta se paras mahdollinen.

Rinne vastasi myös kysymykseen pelimonopolin oikeutuksesta. Hän muistutti, että monopolin säilyttämisen eteen tehtiin työtä EU:hun liittymisen yhteydessä, mutta väläytti, että tilanne ei välttämättä ole ikuinen.

”Monopolilla on ollut monia hyviä vaikuttavuuksia, mutta maailma muuttuu, ja meidän pitää myös tarkastella tilannetta maailman muutoksen myötä”, Rinne sanoi viitaten netin kansainvälisen peliyhtiöihin.

Ainoa konkreettinen toimenpide, johon kohun seurauksena on toistaiseksi päätetty ryhtyä, on yhtiön hallituksen kokoonpanon arviointi. Tällä hetkellä Veikkauksen hallituksessa on neljä poliitikkoa, muttei yhtään rahapelialan ammattilaista.

EDIT. 4.11. Veikkaus oli MOT-ohjelman aiheena. Sen ulkomaisilta nettikasinoilta ostamat kasinopelit nostettiin ohjelmassa tikunnokkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *