Vähentyikö rahapelaaminen pysyvästi peliautomaattien sulkemisen jälkeen?

Käynnissä oleva poikkeusaika on poikkeuksellisen mielenkiintoista rahapelaamisen näkökulmasta. Veikkauksen peliautomaatit kaupoissa ja kioskeissa olivat suljettuina noin neljä kuukautta. Pelaamo-pelisalit aukesivat jo kesäkuun lopussa ja ”hajasijoitetut” peliautomaatit heinäkuun puolessa välissä.

Pandemian aiheuttama pakollinen pelitauko on näkynyt posiitiivisesti sekä tavallisen kansan että peliongelmaisten arjessa. EHYT:in kyselytutkimuksen mukaan lähes 17% suomalaisista on lopettanut rahapelaamisen pelikoneiden sulkemisen seurauksena.

Tutkijatohtori Virve Marionneau kommentoi Ylen haastattelussa kauppojen peliautomaattien olevan suurin yksittäinen peliongelmien aiheuttaja. Veikkauksen edunsaajien tavanomaisin huolenaihe pelaamisen siirtymisestä maltalaisille nettikasinoille Veikkauksen pelien sijaan ei kuitenkaan toteutunut, tai ainakaan siitä ei ole merkkejä EHYTin kyselyssä.

Koronan aikana tehtyjen kyselytutkimusten perusteella verkkopelaaminen ei ole erityisesti lisääntynyt, eli ei vaikuta siltä, että kysyntä automaattisesti siirtyisi ulkomaisiin peleihin.

Myöskään Veikkauksen nettikasino ei ole imuroinut suomalaisten rahoja. Vaikka uusia rekisteröityneitä pelaajia Veikkauksen nettikasinoon on tullut noin tuhat viikossa enemmän kuin normaalisti, kasinopelit ovat kasvaneet vain 1,5 miljoonaa euroa ja onnenpelit neljä miljoonaa euroa. Vaikka luvut ovat suuria, samalla aikajaksolla peliautomaattien pelaaminen muualla kuin netissä on laskenut peräti 60 miljoonalla eurolla. Lisäksi netissä pelattava vedonlyönti on laskenut 4,5 miljoonaa euroa, johtuen lähinnä urheilun keskeytymisestä johtuvasta pelikohteiden puutteesta.

Edunsaajien huoli vähentyneen pelaamisen vaikutuksista taiteen ja kulttuurin rahoitukseen on ainakin lyhyellä aikavälillä perusteeton, sillä hallitus lupaa korvata menetetyt pelituotot täysimääräisesti budjetissa. Mikäli pelaaminen pysyvästi vähentyy, on hyvin todennäköistä, että nykyinen järjestelmä joudutaan laittamaan täysremonttiin. Jopa Veikkauksen toimitusjohtaja Sarekoski arvioi, että pelituottojen lasku jää pysyväksi.

Varmaan on niin, että tämän tyyppinen tauko automaattien ja pelisalien osalta tarjoaa hyvän mahdollisuuden pohtia sitä omaa suhdetta rahapeleihin. Paluuta vanhaan ei ole.

Koronakriisi on myös paljastanut, että monet pienemmät kaupat ovat taloudellisesti riippuvaisia auloihin sijoitetuista hedelmäpeleistä. Veikkaus maksaa palkkion riippuen siitä, paljonko pokeriautomaatteihin ja hedelmäpeleihin hävitään rahaa. Tämä palkkio on useille kaupoille ylivoimaisesti kannattavinta liiketoimintaa käytettyihin myymäläneliöihin nähden. Veikkaus ei paljasta, onko se maksanut hyvityksiä saamatta jääneistä palkkioista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *