Lidl on päättänyt ensimmäisenä suomalaisena kauppaketjuna poistaa rahapeliautomaatit kokonaan kaupoistaan. Rahapelien pelaaminen Lidlissä loppuu kesän aikana. Aiemmin kansalaiset ovat vaatineet kauppoja lopettamaan hedelmäpelien sijoittelun mm. Pelikoneet pois kaupoista -aloitteella. Lisäksi jopa kansanedustajat ovat toivoneet rahapelien poistamista.
Lidl perustelee päätöstä saamallaan kansalaispalautteella. Lisäksi korona-aikana nykytilanteessa peliautomaatit ovat olleet suljettuina, ja samalla on huomattu, ettei rahapelien tarjoaminen olekaan välttämätön palvelu kaupassakävijöille.
Lidl on käyttänyt paljon aikaa henkilökuntansa kouluttamiseen, ja hedelmäpelit vievät tilaa. Onkin mielenkiintoista nähdä, mihin vapautuvat resurssit ja ylimääräinen tila tullaan käyttämään. Veikkaus pitää Lidlin päätöstä luonnollisesti pettymyksenä, mutta kommentoi, että nämä hedelmäpelit vastaavat ainoastaan muutamaa prosenttia kaikista Veikkauksen rahapelikoneista.
Peliongelma arvioidaan olevan noin 400 000 henkilöllä Suomessa, ja vakava peliriippuvuus noin 112 000 henkilöllä.
”Tämä on valtava määrä ihmisiä. Asiasta on keskusteltu viime aikoina, mutta pitkään olemme odottaneet myös tekoja. Siksi Lidlin avaus on merkittävä. Nyt näitä tekoja tarvitaan lisää. Toivottavasti saamme lisää yrityksiä, jotka kyseenalaistavat rahapelaamisen itsestäänselvyyden Suomessa. Pelikoneiden sulun aikaan moni meidän asiakkaamme koki, että he voivat ensimmäistä kertaa vuosiin käydä turvallisesti kaupassa, kun automaattien pelaaminen ei ollut mahdollista. Kauppojen pitää olla turvallinen ympäristö kaikille”
Peliklinikan tiedote
Muut kauppaketjut tuskin ovat seuraamassa esimerkkiä. Lidl kertoo menettävänsä miljoonatulot rahapelien tarjoamisen lopettamisen seurauksena. Lidl on kuitenkin verrattain pieni myyntikanava Veikkauksen peleille verrattuna S-ryhmään ja K-kauppoihin. Helsingin Sanomat epäilee pääkirjoituksessaan, että Lidlin kannatti jättää noin 1-2 miljoonan euron Veikkaus-tulot ottamatta päätöksestä seuraavan positiivisen julkisuuden vuoksi. Samalla kirjoituksessa todetaan, että muille kaupoille rahapelien merkitys on paljon suurempi.
MIKSI Lidl sitten nosti rahan esiin? Siksi, että se oli mielikuvien tasolla nerokas veto. Se vahvisti mielikuvaa yhtiön vastuullisuudesta ja pakotti kysymään, mikseivät kaupan jättiläiset S-ryhmä ja K-ryhmä seuraa perässä. Vastaus on, että ne ovat ainakin toistaiseksi liian riippuvaisia Veikkauksen koneista.
Helsingin Sanomat
S-ryhmän ja K-ryhmän osuus päivittäistavarakaupasta on noin 90%, ja voi olla, että Lidlin osuus rahapelikatteesta on vielä huomattavasti pienempi kuin markkinaosuus antaisi ymmärtää. Lisäksi iso osa katteesta tulee raaputusarvoista, vedonlyönnistä sekä lotosta.
Veikkaus muistuttaa, että rahapeliautomaattien määrää on jo vähennetty jopa 40%.
”Tällaista kehitystä ei ole ollut nähtävissä, että rahapeliautomaateista luopuminen olisi yleistymässä. Päinvastoin, kumppanit ovat kokeneet nämä rahapelaamisen vastuullisuuden lisäämiseksi tehdyt toimet hyviksi ja ovat olleet mahdollistamassa pakollisen tunnistautumisen käyttöönottoa, joka on tämän vuoden alussa peliautomaateille tuotu.
Veikkauksella ei ole suunnitelmia proaktiivisesti lähteä niiden määrää vähentämään. Olemme sen ison noin 40 prosentin vähennyksen tehneet luvatusti viime vuoden kuluessa. Ja se on toistaiseksi se taso, joka meille Suomeen on määritelty.”
Veikkauksen edustaja Uusi Suomi -palvelussa
On kuitenkin huomattava, että myyntipaikkojen määrää ei ole vähennetty. Näin ollen rahapelejä on saatavissa yhtä monessa paikassa kuin aiemmin, ainoastaan pienempi määrä. Koska peliautomaattien käyttöaste ei koskaan ole ollut sata, todennäköinen seuraus peliautomaattien määrän vähenemisestä on ainoastaan käyttöasteen kasvaminen, ei niinkään pelaamisen vähentyminen.
Peliongelmien kanssa työskentelevät toivovat, että rahapelit poistetaan kaikista kaupoista. Rahapelien sijoittelulla on iso merkitys pelihaittojen suhteen. Myös peliriippuvaiset toivovat voivansa käydä kaupassa ilman mahdollisuutta pelata.