Entinen sisäministeri, kansanedustaja Päivi Räsänen kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipideosastolla päivän kuumasta kysymyksestä eli rahapelien saatavuudesta, tai toisin muotoiltuna kaupoissa olevista kolikkopeleistä. Kuten tälläkin palstalla olemme kirjoittaneet, Suomessa hävitään rahaa uhkapeleihin ennätysmäisesti eurooppalaisessa mittakaavassa.

RAHAPELIHAITAT koskettavat suoraan tai välillisesti satoja­tuhansia suomalaisia. Suosituimmat pelimuodot Suomessa ovat raha-automaatit, lotto ja raaputusarvat. Vuonna 2015 tehdyn väestökyselyn mukaan 3,3 prosentilla 15–74-vuotiaista oli rahapeliongelma. Raha­pelaamisesta aiheutuu merkittäviä sosiaalisia, terveydellisiä ja taloudellisia haittoja, jotka kohdistuvat pelaajiin, heidän lähiyhteisöihinsä ja yhteiskuntaan.

Veikkaus on Veli-Pekka Nummikosken suulla pitänyt esillä omaa vastuullisuuttaan. Pääargumenttina tämän puolesta on ollut tulossa oleva pakollinen tunnistautuminen, joka ei kuitenkaan ulotu kauppojen ja kioskien ulkopuolelle kasinolle tai pelipisteisiin – siis niihin paikkoihin, jossa peliriippuvaiset käyttävät eniten rahaa rahapeleihin. Räsänen tyrmää toimenpiteiden riittävyyden suorasanaisesti.

Pakollinen tunnistautuminen ei kuitenkaan yksinään ole riittävä toimenpide pelihaittojen ehkäisyn tehostamiseksi. Lisäksi pakollisen tunnistautumisen sisältävän raha-automaatti­pelaamisen ulkopuolelle jäävät hallituksen esityksessä Veikkaus oy:n pelisaleihin ja kasinoon sijoitetut raha-automaatit.

Yhtenä ratkaisuna hän pitää sitä, että kolikkopelit ja muut rahapelit eritytettäisiin entistä enemmän niille tarkoitettuihin tiloihin, joita siis ovat pelipisteet ja kasinot. Veikkaukselle tämä ei sovi, tuleehan merkittävä osa kolikkopelien tuotoista kaupoista ja kioskeista. Erityisesti haja-asutusalueilla pelaaminen vähentyisi merkittävästi, jos uhkapelejä pelatakseen tulisi lähteä kymmenien tai jopa satojen kilometrien päähän lähimmän kaupungin casinolle.

Nyt Suomessa noin 2 000 ­automaattia on eriytetyissä pelisaleissa. Järjestelmää tulisi edelleen kehittää tähän suuntaan, vaikka Veikkaus on tätä vastustanut.

Erikoista Räsäsen mielipidekirjoituksessa on lähinnä se, että huolimatta lääkäritaustastaan hän ei tunnu antavan peliriippuvuuden hoidolle paljoakaan painoa. Kuitenkin peliriippuvuus on hoidettavissa oleva sairaus, joka aiheuttaa valtavia kustannuksia yhteiskunnalle ja tietysti vielä mittaamattomia inhimillisiä kustannuksia siihen sairastuneelle sekä lähipiirilleen.

SUOMESSA ei ole peliongelmien hoitoon kehitettyä erillistä hoitojärjestelmää. Rahapeliongelmaan erikoistuneiden palveluiden tarjonta on maassamme hajanaista, ja rahapeliongelman hoitopalveluissa on vielä paljon kehittämisen varaa. Tehokkain keino vähentää rahapelisyrjäytymistä olisi kuitenkin poistaa peliautomaatit kaupoista.

Ehkä vielä jonain päivänä näemme sellaisen Suomen, jossa peliriippuvuus nähdään hoitamisen arvoisena sairautena eikä pelkkänä kulttuurin, liikunnan, hevosurheilun sekä AY-liikkeen lomatoiminnan rahoitusmuotona.

Vihreiden pitkän linjan politiikko ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Osmo Soininvaara on ottanut kantaa Veikkauksen monopolia vastaan. Kyseessä on poikkeuksellinen ulostulo mieheltä, joka on vuosikymmeniä edustanut sosiaalisesti vastuullista politiikkaa. Vastalauseet Veikkauksen argumenteille pelihaittojen hillitsemisestä monopolin avulla käyvät yhä voimakkaammiksi.

THL:n neuvosto sai eilen selvityksen rahapelien haitoista. Meillä ne on haittojen ehkäisemisen nimissä annettu Veikkauksen monopoliksi. Tulos ei näytä hyvältä. Rahapelien haitoissa olemme ihan kärkipäätä. Tällä tuloksella on vähän hankala perustella monopolia verrattuna siihen, että alaa säänneltäisiin ja verotettaisiin.

Minusta veikkaus toimii moraalittomasti, kun se keskittää rahapelikoneitaan köyhien ja työttömien asuinalueille. Tähän aika moraalittomaan toimintaa on vaikea puuttua, kun pelien tuotot menevät niin hyvään tarkoitukseen. Eivät siis vain pelaajat vaan myös koko yhteiskunta on addiktoitunut rahapeleihin. Vaatimukset köyhien ongelmapelaajien ryöstämisen lopettamisesta olisivat äänekkäämpiä, jos rahapelien tuottoja ei korvamerkittäisi, vaan ne menisivät muiden verojen tavoin VM:n pohjattomaan kassaan ja urheilua ja kulttuuria rahoitettaisiin budjetista.

Koko kirjoitus on luettavissa Osmo Soininvaaran verkkosivuilta.

Julkaisemme poikkeuksellisesti vanhan jutun ”tärppinä”, sillä Suomen Kuvalehden toimittaja Mikko Niemelä kirjoittaa harvinaisen terävästi suomalaisen rahapelimonopolin nykytilasta. Artikkelissa kerrotaan, että toisin kuin Veikkauksen mainoslause suomalainen voittaa aina väittää, tosiasiassa harva voittaa ja useimmat häviävät.

Mikään salaisuus rahapelin perusmekaniikka ei tietenkään ole. Ilmiö tunnetaan nimellä palautusprosentti. Se ilmaisee prosentteina sen, kuinka monta prosenttia pelaaja saa pitää keskimäärin omista rahoistaan. Sekä nettikasinot että Veikkaus kertovat tämän prosentin melko avoimesti. Netin kasinoilla se on yleensä noin 93-95% luokkaa ja Veikkauksen peleissä noin 90%.

Rahapeleihin koukuttunutta ongelmapelaajaa faktatieto hetkauttaa suurin piirtein yhtä paljon, kuin alkoholistia tieto alkoholin aiheuttamista sosiaalisista, yhteiskunnallisista tai terveysongelmista.

Ongelmapelaajat aiheuttavat haittoja myös yhteiskunnalle. Konkurssit, lainat, avioerot, terveyshaitat, sairauspoissaolot, lisääntynyt terveyspalvelujen käyttö ja rikokset näkyvät THL:n tutkimuksessa.

Mielenkiintoisinta SK:n artikkelissa on se, miten kriittisesti se suhtautuu Veikkauksen monopoliasemaan. Euroopan unioni on todennut Suomen monopolimallin vuonna 2010 EU-lainsäädännön kanssa yhteensopivaksi siitä syystä, että monopolin tarkoitus on hillitä peliongelmia eli vähentää uhkapeleistä riippuvaisten määrää.

Koska monopolin oikeutus on sen tehokkuudessa ehkäistä peliongelmia, oikeutus lakkaa, jos todetaan, että suomalainen monopolimalli yhdessä Veikkauksen kanssa on epäonnistunut vähentämään pelihaittoja.

HÄLYTTÄVÄÄ THL:n tutkimuksessa on myös se, että ”kansan” mielestä rahapelijärjestelmän tärkein tavoite on jakaa rahat ”yhteiseen hyvään”, kuten tieteelle, taiteelle ja urheilulle.

Vähiten tärkeä tavoite kansalaisten mielestä sen sijaan on taloudellisten, sosiaalisten ja terveydellisten haittojen ehkäisy. THL:n tutkijoiden johtopäätös onkin, että valtion rahapelitoiminnan tavoitteita koskeva viestintä on epäonnistunut.

Niin on, sillä jos Veikkaus lisää pelihaittoja, ei sen monopolille ole enää perusteita. Ongelmapelaajien rahastaminen onnistuu hyvin myös yksityisiltä peliyhtiöiltä. Tällöin suomalainen tiede, taide ja urheilu saavat hakea ”voittonsa” muualta.

Onkin sairaan yhteiskunnan merkki, jos ”yhteistä hyvää” rahoitetaan ongelmaisten ihmisten addiktiolla.

Veikkaukselle on yritetty lainsäätäjän toimesta asettaa suitsia määräämällä mm. pakollisen tunnistautumisen käyttöönotosta, joka on edellytys tehokkaasti toimiville pelirajoituksille. Siirtymäaika on kuitenkin useita vuosia, eikä pakollista tunnistautumista tarvitse ottaa käyttöön pelipisteissä, eli juuri siellä, missä peliriippuvaiset aikaa eniten viettävät.

On varsin aiheellinen kysymys, saataisiinko sama vero- tai veroluontoinen tulo valtiolle verottamalla kaikkia peliyhtiöitä lisenssijärjestelmän kautta, ja samalla peliriippuvuutta tehokkaammin hillittyä pakottamalla peliyhtiöt vastuullisempaan toimintaan lainsäädännön kautta.

Kansainvälisesti arvioiden Suomi kuuluu ongelmapelaamisessa keskivertomaihin esimerkiksi Ruotsin, Kanadan, Australian ja Italian kanssa. Väestötasolla eniten ongelmapelaajia on ainakin Singaporessa, Hong Kongissa ja Etelä-Afrikassa. Tanska, Alankomaat ja Saksa taas kuuluvat maihin, missä ongelmapelaamista esiintyy kaikkein vähiten. Eurooppalaisista eniten rahapelejä pelataan Irlannissa. Suurimmat rahapelimarkkinat ovat Yhdysvalloissa (vuonna 2016 siellä hävittiin rahapeleihin noin 117 miljardia dollaria). Suomi on sijalla 16.

Rahapelit suomalaisten suosiossa

Rahapelit ovat suosittu ajanviete Suomessa, arviolta 80 prosenttia väestöstä on pelannut jotain rahapeliä viimeisen vuoden aikana. Suosituimpia rahapelejä ovat mm. Lotto, Eurojackpot, erilaiset arvat ja peliautomaatit. Vuoden 2015 arvion mukaan Suomen väestöstä reilulla kolmella prosentilla eli noin 124 000 ihmisellä on jonkinasteinen peliongelma. Videopelien ongelmapelaajien määrän arvioidaan olevan kasvussa, mutta tarkkaa lukua siitä ei ole (videopelien ongelmapelaajat ovat ylipäätään uusi ja vähemmän tunnettu kohderyhmä, joka vaatii lisää tutkimista, eikä tässä artikkelissa oteta siihen enempää kantaa). Pelaaminen on yleisintä ikähaarukassa 25-64 vuotta.

Miehet pelaavat naisia enemmän rahapelejä, ja myös aloittavat pelaamisen nuorempina. Miehillä myös ongelmapelaaminen on lähes kaksi kertaa yleisempää kuin naisilla. He pelaavat enemmän pelejä, jotka eivät ole pelkästään onneen perustuvia (mm. pokeri), naiset taas pelaavat enimmäkseen onnenpelejä (mm. raha-automaatit ja ruletti). Vuonna 2011 voimaan tullut 18 vuoden ikäraja rahapelaamiselle on vähentänyt huomattavasti nuorten poikien pelaamista. Tytöt ovat pelanneet jo ennen tätä verrattain vähän rahapelejä. Yleisintä ongelmapelaaminen on ollut nuorten aikuisten kohdalla (18-24 vuotiaat).

Rahapeleihin käytetty viikoittainen summa kaikilla suomalaisilla pelaajilla on 11 euroa. Pelaaminen on kuitenkin hyvin keskittynyttä: arviolta eniten pelaava 5 prosenttia tuo jopa puolet rahapelien tuotosta. Tutkimusten mukaan useimmin pelaavat suomalaiset kuuluvat yleensä vanhempiin ikäluokkiin, ovat työelämän ulkopuolella ja kuuluvat vähiten ansaitsevaan tuloluokkaan (nettotulot 501-1500e/ kk).

Veikkauksen monopoli

Suomessa rahapelaamista säätelee arpajaislaki, joka on voimassa manner-Suomessa. Ahvenanmaalla rahapelaamista säätelee PAF. Suomessa rahapeleissä monopoli on valtion omistamalla Veikkauksella. Veikkaus siis hallinnoi kaikkea rahapelitarjontaa Suomessa ja myös ainoana tahona saa rajoitetusti mainostaa tuotteitaan. Suomen rikoslakiin lisättiin vuonna 2010 rahapelirikos, mikä on kyseessä silloin, jos on esimerkiksi luvattomasti järjestänyt rahapelitoimintaa ilman asianmukaista toimilupaa. Rangaistuksena on sakot tai korkeintaan kaksi vuotta vankeutta. Arpajaislaissa on lisäksi säädetty arpajaisrikkomuksesta, joka tulee kyseeseen esimerkiksi silloin, jos elinkeinonharjoittaja on valvonut puutteellisesti sen tiloissa sijaitsevia peliautomaatteja.

Aika ajoin julkiseen keskusteluun nousee kysymys Suomen rahapelimonopolin tarpeellisuudesta. Monopoli on maailmanlaajuisesti harvinainen, monessa maassa pelejä tarjoavat yritykset toimivat linsenssillä. Monopolia on perusteltu muun muassa sillä, että pelaamisen tuotoilla rahoitetaan monia kansalaisille hyödyllisiä palveluita ja myös hoidetaan ja ehkäistään itse peliongelmaa. Ei ole kuitenkaan täysin kiistatonta, että Veikkaus täyttäisi EU:n määrittelemät monopolin edellytykset. Rahapelien tuotoille on asetettu tietyt euromääräiset tavoitteet, joiden myötä rahoitetaan esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön alaan kuuluvia kansalaisten peruspalveluja, kuten kirjastoja ja liikuntapaikkoja.  Toisin sanoen peruspalveluiden olemassaolo ja taso on joidenkin kansalaisten pelaamiseen varassa.

Peliongelma on yleensä rahapelien pelaamisen liitetty, toiminnallinen riippuvuus. Se on WHO:n kansainväliseen tautiluokitukseen (ICD-11) mukainen mielenterveyden häiriö. Pelaamisesta voi tulla ongelmallista minkä tyyppisten pelien kanssa tahansa, oli kyse sitten lottoamisesta, vedonlyönnistä, tai nettikasinopeleistä. Nykyään myös videopelaaminen on otettu mukaan WHO:n peliongelman määritelmään. Peliongelmasta on kyse silloin, kun se häiritsee elämän eri osa-alueita, kun se on pakonomaista eikä henkilö koe enää hallitsevansa sitä. Pelaaminen voi aiheuttaa esimerkiksi taloudellisia, sosiaalisia ja psyykkisiä ongelmia. Näitä haittoja pyritään minimoimaan sääntelyn keinoin, kussakin maassa eri tavoin. Suomessa pelimonopolin tavoite on vähentää pelihaittoja, mutta sen onnistuminen on toisinaan kyseenalaistettu.

Miten peliongelma syntyy?

Peliongelman ajatellaan syntyvän kolmen vaiheen kautta: ensiksi pelaaja saa merkittäviä voittoja ja saa tästä suurta mielihyvää, mikä kannustaa jatkamaan pelaamista. Toisessa vaiheessa pelaaja pyrkii voittamaan takaisin jo hävittyjä rahoja, kuitenkin edelleen uskonsa säilyttäen. Kolmannessa vaiheessa pelaaminen hallitsee ihmisen elämää ja haitat ovat jo merkittäviä. Tässä vaiheessa yleensä haetaan apua. Peliongelma syntyy yleensä hitaasti, ei suinkaan yhdessä yössä.

Monelle säännöllisesti pelaavalle ei kuitenkaan kehity varsinaista peliongelmaa. Syitä sille, miksi joku toinen jää koukkuun pelaamiseen ja toinen taas ei, on useita. Geenit saattavat selittää osittain riippuvuuden kehittymistä, niin pelaamisessa kuin muissakin riippuvuuden muodoissa (mm. alkoholi, lääkkeet). Osa ihmisistä on ns. addiktioherkkiä. Rahapelaaminen myös ruokkii aivojen ns. palkitsemisjärjestelmää. Oma mieli saattaa kannustaa jatkamaan pelaamista, vaikka tosiasiassa onkin jo häviöllä. Yleensä pelaajan päätöksenteko muuttuu impulsiiviseksi, mikä saattaa edelleen johtaa virhearviointeihin. Yleensä ongelmapelaajalla on virhepäätelmiä koskien omia taitoja ja pelin satunnaisuutta (ns. gambler’s fallacy) sekä taikauskoa.

Peliriippuvuuden ulkoiset tekijät

Sosiaalisilla ja elämäntilanteeseen liittyvillä tekijöillä tiedetään myös olevan iso merkitys riippuvuuden taustalla. Näitä ovat esimerkiksi paljon pelaava ja/ tai rahapelaamiseen positiivisesti suhtautuva kaveri- / tuttavapiiri, erilaiset elämän kriisikohdat, kuten työttömäksi jääminen ja masennus. Pelaaminen voi tällöin toimia pakokeinona näistä tilanteista. Itse peleissä voi myös olla riippuvuutta edesauttavia tekijöitä, kuten tietynlainen visuaalisuus, tarinallisuus ja nopeatahtisuus (pelaajalta vaaditaan hyvin nopeita päätöksiä). Rahapeleissä myös esimerkiksi painotettu tuloksenarvonta voi harhauttaa pelaajaa uskomaan voitonmahdollisuutensa todellisuutta paremmiksi ja sitä kautta ruokkia halua jatkaa pelaamista (vaikka olisikin selvästi jo häviöllä).

Peliympäristöllä on myös oma vaikutuksensa: onko esimerkiksi mahdollista pelata rauhassa keskeytyksettä tai onko peli(koneet) helposti saavutettavissa (esimerkiksi pelikoneiden sijoittelu julkisissa tiloissa).

Peliongelman tunnistamista hankaloittaa monesti siihen liittyvä häpeä ja ahdistus. Usein pelaaja kokee näitä vahvoja kielteisiä tunteita, mutta saattaa silti pitkään kieltää ongelman olemassaolon sekä toisilta että itseltään. Yleensä avupyyntö tuleekin siinä vaiheessa, kun elämäntilanne muutenkin on jo mennyt hyvin hankalaksi. Peliongelman lisäksi on tärkeää tunnistaa ja hoitaa myös muut mahdolliset, esimerkiksi (mielen)terveyteen tai talouteen liittyvät ongelmat. Joskus apua voi myös hakea peliongelmaisen läheinen, jota ongelma yhtä lailla koskettaa.

 Yksi tapa lähestyä omaa mahdollista peliongelmaa on kysyä itseltään vaikkapa seuraavat kaksi kysymystä (Lie-/Bet-testi):

1. Oletko koskaan tuntenut tarvetta käyttää pelaamiseen yhä enemmän rahaa? (Kyllä/ Ei)
2. Oletko koskaan joutunut valehtelemaan läheisillesi siitä, kuinka paljon pelaat? (Kyllä/ Ei)

Jos vastasit jompaankumpaan tai molempiin kysymyksiin kyllä, sinulla saattaa olla peliongelma. Kysymysten avulla ei vielä voi tehdä diagnoosia, mutta ne kannustavat pohtimaan tilannettasi.

Entä jos taas epäilee läheisellään olevan peliongelma? Läheinenkin henkilö saattaa yrittää peitellä ongelmaansa – ja voi olla siinä myös hyvin taitava. Erilaisia varoitusmerkkejä voidaan jaotella seuraaviin osa-alueisiin (alla vain muutama esimerkki kustakin, listaus ei siis ole kattava):

Pelaaminen yleensä:

• pelaa päivittäin/ enemmän kuin oli suunnitellut/ paetakseen ongelmiaan
• pelaa, vaikka olisi luvannut lopettaa
• tylsistyy/ on levoton/ ahdistunut, jos ei pelaa
• puolustelee tai suuttuu, jos kysyy pelaamisesta
• pelaamisen jälkeen kokee huolta, masennusta, ahdistusta tai syyllisyyttä.

Pelitilanne

• ei pysty lopettamaan pelaamista
• uppoutuu pelaamiseen niin, että ympäristö unohtuu kokonaan
• pelaa tuntikausia putkeen

Sosiaaliset suhteet

• eristäytyminen perheestä/ ystävistä/ muista ihmissuhteista
• fyysisesti läsnä, mutta henkisesti poissa
• selittämättömiä poissaoloja/ myöhästymisiä kotoa, töistä tai muista sovituista menoista

Psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi

• poissaolevuus, ahdistuneisuus, masennus
• tunnetilojen nopeat vaihtelut
• levottomuus, aggressiivisuus, myös raivonpuuskat
• keskittymisvaikeudet
• unettomuus

 Taloudellinen tilanne

• selittämätön rahojen katoaminen
• laskut maksetaan myöhässä/ jätetään maksamatta
• raha-asioiden piilottelu
• arkipäiväisissä menoissa kitsastelu – rahaa riittäisi vain pelaamiseen
• luottokorttien epätavanomainen käyttö
• yli- / lisätöiden tekeminen
• velkaantuminen (pikavipit, tuttavat, sukulaiset)

Mistä apua peliongelmaan?

Peliongelmaan on tarjolla monenlaista apua sekä pelaajalle itselleen, että tämän läheisille. Yleisimpiä palveluja ovat erilaiset puhelin- ja chat-palvelut. Tässä esitellään joitain tahoja, joihin voi ottaa yhteyttä, jos tarvitset apua joka omaan tai läheisesi peliongelmaan.

Peluuri – valtakunnallisesti toimiva Peluuri.fi tarjoaa auttavan puhelimen (p. 0800 100 101, ark. 12-18) ja chat-tuen (ma. ke, pe 12-15), erilaisia keskustelufoorumeita verkossa sekä Peli poikki-oma-apuohjelman.

Pelirajaton – Sosped-säätiön vertaistukea pelaajille ja heidän läheisilleen. Vertaisryhmissä on mahdollisuus jakaa kokemuksiaan ja saada tukea. Ryhmiä pidetään usealla eri paikkakunnalla. Chat-tuki on avoinna ma-to ja su iltaisin.

A-klinikoiden avohoitoyksiköt – eri puolilla Suomea, auttavat myös peliongelmissa.

Kun peliongelmainen henkilö hakeutuu avun piiriin, hänelle tehdään alkukartoitus: mitkä palvelut auttaisivat häntä tehokkaimmin ja mitä mahdollista apua on tarjolla läheisille. Aluksi selvitetään peliongelman vakavuusaste ja siihen mahdollisesti liittyvät muut sairaudet ja ongelmat. Esimerkiksi jos pelaaminen tapahtuu yleensä päihteiden vaikutuksen alaisena, tulee ensiksi hoitaa mahdollinen päihdeongelma ennen peliongelman hoitamista.  Jos taas pelaaminen on ollut pakokeino esimerkiksi masennuksen aiheuttamasta huonosta olosta, tulee ensiksi hoitaa masennusta. Hoidon tavoitteet määritellään aina yhdessä potilaan kanssa. Yksi keskeinen kysymys on, halutaanko pelaaminen lopettaa kokonaan, vai riittäisikö sen vähentäminen. Joskus tavoitteet muuttuvat hoitosuhteen edetessä. Esimerkiksi jos pelaamisen vähentäminen ei onnistukaan, voi kokonaan lopettaminen olla ainoa toimiva ratkaisu.

Erilaisia hoitokeinoja

Kansainvälisen tutkimusnäytön perusteella rahapeliongelman tehokkaimmat hoitokeinot ovat kognitiivinen käyttäytymisterapia ja motivoiva haastattelu. Nämä hoitokeinot pyrkivät muokkaamaan potilaan omaksumia käyttäytymismalleja keskittymällä tulevaisuuteen ja auttamalla potilasta itse löytämään vaihtoehtoisia toimintamalleja. Näissä hoidoissa ei siis lähdetä tutkimaan potilaan menneisyyttä ja hakemaan ratkaisuja sitä kautta, vaan keskitytään nykyhetken ongelmiin ja niiden konkreettiseen muuttamiseen. Myös vertaistukiryhmistä on potilaille yleensä apua, sillä peliongelmaan liittyvää häpeää voi olla vaikea jakaa ulkopuolisten kanssa. Joskus terapian ja vertaistuen ohella voidaan käyttää myös lääkehoitoa, tällöin on yleensä kyse vaikea-asteisesta riippuvuudesta.

Addiktioiden hoitaminen

Peliongelmiin apua tarjoavilla tahoilla on usein osaamista myös muiden riippuvuuksien hoidossa, kuten päihdeongelmissa. Tällainen monialainen osaaminen onkin tärkeää, koska usein peliongelman taustalla on muitakin riippuvuuksia. Suomessa varsinkin alkoholiongelmaan kehitettyjä hoitomenetelmiä sovelletaan myös peliongelman hoidossa. Tällaisia avohoidon palveluita tarjoavat esimerkiksi Ventuskartano ry (Pohjanmaan alue), Kuopion kriisikeskus (Pohjois-Savon alue) ja yksityinen Contral Clinics (Helsinki. Tampere, Turku, Oulu ja Espanjan Fuengirola). Osa avohoidosta voi myös tapahtua etähoitona erilaisia teknologioita hyödyntäen.

Ennaltaehkäisevä hoito

Yleensä peliongelmista puhuttaessa keskitytään aikuisväestöön, jolle on jo ehtinyt kertyä palkkatuloja ja varallisuutta. Kuitenkin Suomessa myös monilla nuorilla on havaittu olevan peliongelmia, vaikka vakituiset tulonlähteet ja varallisuus puuttuisivatkin. Suurin osa peliongelmaisista Suomessa kuuluu ikäryhmään 18-24 (arviolta 6% koko ikäryhmästä). Tällöin voidaan ajatella, että peliongelma on päässyt kehittymään vähitellen jo ennen täysi-ikäisyyttä. Yhtenä ennaltaehkäisevänä keinona on pidetty vuoden 2011 lakimuutosta, joka kieltää rahapelien palaamisen alle 18-vuotiailta. Lakimuutoksen on huomattu vähentäneen varsikin nuorten poikien pelaamista. Peliongelma voi muodostua myös videopelien pelaamisessa, mikä on suositumpaa juuri nuorempien ikäryhmien keskuudessa. Nuoret tarvitsisivatkin tulevaisuudessa erityisesti heille suunnattuja palveluita.

Uhkapelien aiheuttamat haitat ovat olleet arpajaislain pienten uudistuksen myötä tiiviisti otsikoissa. Pääosin uudistus on saanut kiitosta peliriippuvuuden asiantuntijoilta, ja jopa Veikkauksen päässä pakolliseen tunnistautumiseen ja muihin rajoituksiin suhtaudutaan varovaisen myönteisesti.

Edunvalvonnassa tilanteeseen on ilmeisesti herätty jälkijunassa, sillä alla oleva kirjoitus on ensimmäinen, jossa rahapelien ainoat voittajat – eli uhkapeleissä hävinneiden rahojen saajat – ottavat kantaa uudistukseen.

Kirjoitus on luettavissa Helsingin Sanomien sivuilla.

ARPAJAISLAKIA halutaan muuttaa. Pelihaittojen ehkäisemiseksi käyttöön aiotaan ottaa raha-automaatti­pelaajan pakollinen tunnistus. Tämä on hyvä asia.

Myönteistä ei sen sijaan ole, että samalla muutos leikkaa ison osan pelituotoista, joilla ­rahoitetaan hyvinvointia kiistatta edistävää taide-, kulttuuri-, museo-, liikunta- ja nuoriso­työtä.

 

Kohtalokkaan arpajaislakimuutoksen valmistelijat ovat myöntäneet kiireen. Näkökulma on ollut vain pelihaitoissa, ei ­siinä, että muutos on viemässä arviolta 55–145 miljoonaa euroa taide-, kulttuuri-, museo-, liikunta- ja nuorisotyöltä. Tämä puoli uudistuksesta nousi esille vasta kymmenien yleishyödyllistä työtä tekevien kansalais­järjestöjen tyrmistyneissä lausunnoissa.

 

Nyt järjestöissä odotetaan kauhulla mahdollisesti lokakuun toisella viikolla tulevaa hallituksen lakiesitystä. Onko lausunnoilla ollut merkitystä, vai aletaanko toimintoja ajaa alas?

 

Tapaus on huolestuttava. Haluamme herättää keskustelun yleishyödyllisen taide-, kulttuuri-, museo-, liikunta- ja nuorisotyön rahoituksen jatkuvuudesta. Mielestämme pelituottojen menetys on korvattava valtion budjetista.