Julkaisemme poikkeuksellisesti vanhan jutun ”tärppinä”, sillä Suomen Kuvalehden toimittaja Mikko Niemelä kirjoittaa harvinaisen terävästi suomalaisen rahapelimonopolin nykytilasta. Artikkelissa kerrotaan, että toisin kuin Veikkauksen mainoslause suomalainen voittaa aina väittää, tosiasiassa harva voittaa ja useimmat häviävät.
Mikään salaisuus rahapelin perusmekaniikka ei tietenkään ole. Ilmiö tunnetaan nimellä palautusprosentti. Se ilmaisee prosentteina sen, kuinka monta prosenttia pelaaja saa pitää keskimäärin omista rahoistaan. Sekä nettikasinot että Veikkaus kertovat tämän prosentin melko avoimesti. Netin kasinoilla se on yleensä noin 93-95% luokkaa ja Veikkauksen peleissä noin 90%.
Rahapeleihin koukuttunutta ongelmapelaajaa faktatieto hetkauttaa suurin piirtein yhtä paljon, kuin alkoholistia tieto alkoholin aiheuttamista sosiaalisista, yhteiskunnallisista tai terveysongelmista.
Ongelmapelaajat aiheuttavat haittoja myös yhteiskunnalle. Konkurssit, lainat, avioerot, terveyshaitat, sairauspoissaolot, lisääntynyt terveyspalvelujen käyttö ja rikokset näkyvät THL:n tutkimuksessa.
Mielenkiintoisinta SK:n artikkelissa on se, miten kriittisesti se suhtautuu Veikkauksen monopoliasemaan. Euroopan unioni on todennut Suomen monopolimallin vuonna 2010 EU-lainsäädännön kanssa yhteensopivaksi siitä syystä, että monopolin tarkoitus on hillitä peliongelmia eli vähentää uhkapeleistä riippuvaisten määrää.
Koska monopolin oikeutus on sen tehokkuudessa ehkäistä peliongelmia, oikeutus lakkaa, jos todetaan, että suomalainen monopolimalli yhdessä Veikkauksen kanssa on epäonnistunut vähentämään pelihaittoja.
HÄLYTTÄVÄÄ THL:n tutkimuksessa on myös se, että ”kansan” mielestä rahapelijärjestelmän tärkein tavoite on jakaa rahat ”yhteiseen hyvään”, kuten tieteelle, taiteelle ja urheilulle.
Vähiten tärkeä tavoite kansalaisten mielestä sen sijaan on taloudellisten, sosiaalisten ja terveydellisten haittojen ehkäisy. THL:n tutkijoiden johtopäätös onkin, että valtion rahapelitoiminnan tavoitteita koskeva viestintä on epäonnistunut.
Niin on, sillä jos Veikkaus lisää pelihaittoja, ei sen monopolille ole enää perusteita. Ongelmapelaajien rahastaminen onnistuu hyvin myös yksityisiltä peliyhtiöiltä. Tällöin suomalainen tiede, taide ja urheilu saavat hakea ”voittonsa” muualta.
Onkin sairaan yhteiskunnan merkki, jos ”yhteistä hyvää” rahoitetaan ongelmaisten ihmisten addiktiolla.
Veikkaukselle on yritetty lainsäätäjän toimesta asettaa suitsia määräämällä mm. pakollisen tunnistautumisen käyttöönotosta, joka on edellytys tehokkaasti toimiville pelirajoituksille. Siirtymäaika on kuitenkin useita vuosia, eikä pakollista tunnistautumista tarvitse ottaa käyttöön pelipisteissä, eli juuri siellä, missä peliriippuvaiset aikaa eniten viettävät.
On varsin aiheellinen kysymys, saataisiinko sama vero- tai veroluontoinen tulo valtiolle verottamalla kaikkia peliyhtiöitä lisenssijärjestelmän kautta, ja samalla peliriippuvuutta tehokkaammin hillittyä pakottamalla peliyhtiöt vastuullisempaan toimintaan lainsäädännön kautta.